Isot ikkunat ovat modernin kodin katseenvangitsija

Isot ikkunat – ja niistä aukeava näköala – on nykyaikaisen kodin yksi näyttävimmistä elementeistä. Pihlan kiinteät ikkunat ovat uudisrakentajan varma valinta, kun haaveissa on suuret ikkunat.

Lattiasta kattoon ulottuvat isot ikkunat ovat olleet uudisrakentajien suosiossa jo kauan. Tämä näkyy niin sisustuslehtien sivuilla kuin katukuvassa. Samoin Pihlan vuoden 2021 Lohjan Asuntomessujen kohteissa on yksi yhteinen nimittäjä: isot ikkunat. 

Ei ole vaikea arvata syytä isojen ikkunoiden suosiolle. Moderneissa kodeissa isot ikkunat luovat kotiin ylellistä tilan tuntua ja päästävät valon upeasti sisään. Ikkunoista aukeava maisema onkin usein kodin tärkein katseenvangitsija. Kukapa haluaisi peittää järvimaiseman tai valoissa välkkyvän kaupungin siluetin seinän taakse?

Pihlan isot kiinteät ikkunat 

Pihlan kiinteät ikkunat ovat ensiluokkainen valinta, kun haaveissa on isot ikkunat. Suorareunaiset kiinteät Pihla-ikkunat ovat erityisen suosittuja modernissa rakentamisessa. Ne sopivat asuinhuoneistoihin, pientalojen lasijulkisivuiksi sekä kerrostalojen parvekeseinien ikkunoiksi. 

Kiinteät ikkunat sopivat käytettäväksi myös muiden Pihla -tuotteitten rinnalla, sillä vesipeltilinja on sama Pihlan avattavien ikkunoiden kanssa. Näin luot näyttävän ja käytännöllisen kokonaisuuden kotiisi kiinteistä isoista ikkunoista ja pienemmistä avattavista ikkunoista.

Isot ikkunat taipuvat tyyliin kuin tyyliin

Pihlan asiakastarinoista löydät toinen toistaan upeampia esimerkkejä isoista ikkunoista. Esimerkiksi vuoden 2021 jylhässä Villa Nordic Stories -asuntomessukohteessa on Pihlan isot ikkunat. Ikkunoiden väriksi valikoitui musta, joka sopii erinomaisesti näyttävään tummaan hirsitaloon.

Villa Nordic Stories

Toisessa hirsitalossa, vuoden 2020 Asuntomessujen Villa Fortunassa, vaaleat isot ikkunat sen sijaan tekevät olohuoneesta äärimmäisen avaran ja valoisan. Suuriin ikkunoihin valittiinkin Pihlan Auringonsuojalasi estämään kodin ylenmääräistä kuumenemista kesähelteillä.

Villa Fortuna

Pihlan isojen ikkunoiden kanssa voi myös ryhtyä luovaksi. Matleena ja Joni Haapalaisen upealla järvenrantatontilla maisemaa voi ihailla isojen, lähes 3,5 metrin korkeuteen ulottuvien Pihlan kaari-ikkunoiden läpi. Upeat isot kaari-ikkunat tehtiin Haapalaisten kotiin mittatilauksena.

Haaveiletko sinä isoista ikkunoista?

Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan näyttävät ikkunat kohteeseesi.