
Pihla Termo ikkunat lämmittivät hirsimökin Sysmässä
Rautiaisten vapaa-ajanasunnolla on nyt mukavampi viettää aikaa myös talvikaudella, sillä yli 30 vuotta vanhat, kaksinkertaiset ikkunat vaihdettiin moderneihin ja energiatehokkaisiin, nelilasisiin Pihla Termo-ikkunoihin. Mökkiasumisen arkea parannettiin mobiilikuuluvuutta selkeästi tehostavalla Antennilaseilla, sekä varmistettiin sisäilman hyvä laatu KLIK raitisilmaventtiileillä.
Kun Jukka ja Tiina Rautiainen hankkivat kesäpaikkansa vuonna 2020, oli 1980 ja 90 -luvuilla valmistuneeseen mökkiin kertynyt jo erityyppistä korjausvelkaa. Päärakennukseen ja laajennusosaan onkin viime vuodet tehty pienimuotoisia remonttihommia ja ulkoista ehostusta, ja nyt oli ikkunaremontin vuoro. Yksi tärkeä tavoite ikkunoiden vaihtamiselle oli asunnon energiatehokkuuden parantaminen.
Taloon asennettiin yhteensä 12 avattavaa Pihla Termo -ikkunaa. Ikkunoissa oli vanhastaankin ristikot, joten ulkoasu muuttui eniten sisäpuitteiden valkoisen värin myötä. Ristikoiden ero vanhoihin on, että uusien ikkunoiden kehäristikko on helppo irrottaa pesun ajaksi, joten lasipinnat saa pestyä nyt kätevämmin yhtenä alueena.
Lisävarusteet ja viimeistelyt tarpeiden mukaan
Oleskelutilan suuri ikkuna toteutettiin yhtenä isona A-mallisena ikkunana, ilman vanhan B-mallisen ikkunan pystyvälikarmia. Näin ikkuna tuntuu suuremmalta ja tuo enemmän valoa sisään. Kylpyhuoneeseen, saunaan, keittiöön ja parvelle asennettiin kätevät paikalleen napsautettavat hyttyspuitteet. Antennilasit valittiin kaikkiin ikkunoihin tukiaseman suunnassa olevalle sivustalle, ja hyvä kuuluvuus onkin jo ehditty huomata käytännössä.
KLIK S suora raitisilmaventtiilit asennettiin kuuteen ikkunaan, sillä haluttiin varmistua riittävästä korvausilmasta. Venttiilit voi kylmimpinä päivinä tarvittaessa sulkea, ja taas avata, kun tarvitaan runsaammin tuloilmaa. Venttiilit pääsivät heti testiin, kun talossa vietettiin joulua isolla porukalla, ja ne olivatkin toimineet toivotulla tavalla.
Kriteereinä laatu, hinta ja aikataulut
Pihla valikoitui ikkunatoimittajaksi kilpailutuksen kautta. Vaakakupissa painoi ensinnäkin tuoteratkaisut, kuten esimerkiksi Antennilasi, KLIK-raitisilmaventtiilit sekä helppohoitoisuus. Myös toimittajan sitoutuminen kestävään kehitykseen ja vastuulliseen liiketoimintaan on vakavaraisuuden lisäksi tärkeä asia – vakavaraisuus on hyvä sen vuoksi, että jos ovia tai ikkunoita halutaan tilata myöhemmin lisää, on hyvä, jos ne saa edelleen samalta toimittajalta.
Tärkeässä roolissa valinnassa oli myös Pihlan jälleenmyyjä Windo Oy:n Joel Ahonen, jonka osaaminen teki Rautiaiseen heti alkuun vaikutuksen ja nopeasti syntyi luottamus myyjän ammattitaitoon.
Myyjän asiantuntemus Pihlan tuotteista, projektin läpiviennistä ja toteutusaikataulusta oli niin hyvä, ettei mikään asia jäänyt epäselväksi ja tämä vahvisti lopulta valinnan. Joel toimi todella asiantuntevasti ja toi esille näitä ratkaisuja, esimerkiksi sen, mihin ikkunoihin ilmanvaihto on hyvä laittaa suhteessa ilmalämpöpumppuun. Oli helppo asioida asiantuntijan kanssa, Rautiainen summaa.

Lopputulokseen Rautiaiset ovat tyytyväisiä, ja kiittelevät projektin jokaisen osa-alueen menneen hyvin alusta loppuun asennusta ja aikatauluja myöten.
–Nyt kun ikkunat on asennettu, niin jos katsoo tällaisen hankkeen kolmea kriteeriä, mitä me ollaan yleensä katsottu – laatu, hinta ja aikataulu – niin ei voi muuta kuin kiittää hyvää serviisiä. Niin valinta on ollut mielestämme hyvä, Rautiainen kertoo.
–Tämän kokemuksen perusteella voin suositella Pihlaa ikkunavalmistajana, ja Joelia on helppo suositella, myös kavereille.
Katso kuvat kohteesta ja ihastu!

















Tutustu muihin asiakaskokemuksiin
Paikalliset Pihla-asiantuntijat palveluksessasi
Kaipaatko lisätietoja tuotteistamme tai apua ikkunoiden tai ovien valintaan? Vai kenties tarkemman hinta-arvion? Asiantuntijamme auttavat ikkunoihin ja oviin liittyvissä kysymyksissä kaikkialla Suomessa.
Löydä lähin Pihla-asiantuntijasi: