Ikkunaremontilla positiivinen vaikutus sisälämpötilaan

Jämsässä sijaitsevaan 80-luvun lopulla rakennettuun valmistaloon asennettiin helmikuussa uudet Pihla Varma -ikkunat. Ikkunaremonttia oli mietitty muutaman vuoden ajan, ja remonttiin ryhdyttiin pääasiassa lämpötaloudellisuuden, mutta myös äänieristyksen parantamisen toivossa.

Yksitasoiseen tiilitaloon vaihdettiin yhteensä 14 avattavaa ikkunaa, kaikki sisäänkelaavilla Inka-sälekaihtimilla. Terassioveksi valittiin energiatehokas Pihla Takaovi T30 Termo-rakenteella.

Talon alkuperäisissä ikkunoissa oli asukkaiden mukaan toivomisen varaa.

– Ne eivät olleet ensinnäkään kovin siististi tehdyt, kun naulatkin pilkottivat. Ikkunat olivat todella vetoiset, ja joskus niihin tiivisteitäkin uusin. Tuntui että verhot heiluivat täällä huushollissa, asukas Heli Leppä kertoo nauraen.

Vanhat ikkunat olivat täyspuiset ja maalaamattomat myös ulkopuitteiltaan. Uudet ikkunat ovat raikkaan valkoiset ja kirkastavat talon ilmettä sekä ulko- että sisäpuoleltakin. Ulkopuolen mustat vesipellit antavat särmän ilmeen valkoisen tiiliseinän rinnalla.

Energiatehokkuus oli yksi tärkeä syy remonttiin ryhtymiselle. Talon energiankulutuksen muutosta ikkunaremontin jälkeen on vaikea arvioida tarkasti, sillä talo lämpiää puilla vesikeskuslämmityksen kautta. Eron sisälämpötilassa ja asuinmukavuudessa huomasi kuitenkin välittömästi, Leppä toteaa.

– Lämpötaloudellisuus muuttui heti huomattavasti, kun heti ensimmäisenä päivänä remontin jälkeen sisälämpötila nousi yhdellä asteella.

Heli Leppä pohtii, että jos heillä olisi tilanne niin kuin monella muulla, olisi ikkunaremontin merkitys ollut vielä suurempi.

– Kun on kuunnellut naapureiden juttuja, niin monen sähkölasku on moninkertaistunut. Kaikki lämpötaloudelliset asiat pitää ottaa huomioon.

Ikkunoiden asennus osui talven keskelle, mikä mietitytti pariskuntaa ensin jonkun verran. He kuitenkin ymmärsivät, että remontin voi hyvin toteuttaa mihin vuodenaikaan tahansa.

– Pohdittiin etukäteen sitä, että mitä jos tulee kovin kylmää. Mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Se meni niin äkkiä, kun ottivat yhden ikkunan pois, ja laittoivat saman tien uuden, niin ei siinä mennyt kauan.

Punainen omakotitalo sai raikkaan ilmeen uusilla ikkunoilla

Punainen omakotitalo sai raikkaan ilmeen uusilla ikkunoilla

Remontin myötä koko talon julkisivu kaunistui raikkaan valkoisten ikkunoiden ja uusien ovien myötä. Etelän puolen ikkunoihin valittu Auringonsuojalasi on myös koettu toimivaksi aurinkoisilla säillä eikä sälekaihtimia tarvitse enää pitää koko aikaa kiinni.

Punainen omakotitalo sai raikkaan ilmeen uusilla ikkunoilla

Paikalliset Pihla-asiantuntijat palveluksessasi

Kaipaatko lisätietoja tuotteistamme tai apua ikkunoiden tai ovien valintaan? Vai kenties tarkemman hinta-arvion? Asiantuntijamme auttavat ikkunoihin ja oviin liittyvissä kysymyksissä kaikkialla Suomessa.

Löydä lähin Pihla-asiantuntijasi: