Uusi raikas ilme 80-luvun omakotitaloon
Tomi ja Johanna Dahlin kaksitasoinen puutalo päivittyi 2020-luvulle täysremontilla ja uusilla Pihlan ikkunoilla sekä ovilla. Lopputulos on kotoisa, puutalon henkeen sopiva ja raikkaan moderni. Valkoiset ikkunat korostuvat kauniisti sisustuksen maanläheisessä värimaailmassa ja tummansävyisillä maalipinnoilla.
Dahlien talo sijaitsee viehättävällä pientaloalueella Helsingissä. 1980-luvulla rakennettu talo ostettiin sillä ajatuksella, että kaikki remontoidaan uusiksi. Talon lämmönlähteet uusittiin ja sen myötä myös vanhat ja vetoisat, ruskeapuitteiset ikkunat saivat lähteä. Uusi ilme on viimeistellyn näköinen, ja valkoiset ikkunat ja vuorilaudat ovat raikas yhdistelmä vaalean harmaan julkisivun kanssa.
Pihla oli ikkunatoimittajana tuttu ja valinta olikin helppo tehdä, sillä Tomi osasi entuudestaan luottaa siihen, että Pihlan ikkunat ovat varmasti hyviä. Taloon asennettiin 15 Pihla Varma avattavaa ikkunaa, joista kuudesta löytyy myös kätevät ja tyylikkäät Klik S -raitisilmaventtiilit.
Remontissa haluttiin huomioida myös toimiva mobiilikuuluvuus sisätiloissa. Uudet energiatehokkaat ikkunat yleensä heikentävät mobiilisignaalia sisätiloissa ja sen vuoksi muutamaan ikkunaan otettiinkin Pihla Antennilasit. Pihla Antennilasi on ikkunaan integroitu oikea antenni, joka vähentää ikkunoiden aiheuttamaa signaalinvaimennusta ja siten mahdollistaa toimivan mobiilikuuluvuuden sisätiloissa.
Suosikki-mallistosta valittu harmaa etuovi sointuu yhdessä harmaiden ikkunapeltien kanssa hienosti talon vaaleaan puupintaan. Etuovea valaisee arkea helpottava ja turvallisuutta lisäävä ovivalo. Sisustussuunnittelijan vinkistä harmaan takapihaoven sisäpinnan väriksi valittiin valkoinen, jotta sisäpuolen värimaailma pysyisi raikkaana.
Dahlit olivat lopputulokseen ja työnjälkeen erittäin tyytyväisiä. Projekti sujui hyvin, vaikka ikkunoiden asennusprosessi ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Vanhat ikkunankarmit oli tehty osaksi talon runkoa, joten asentajilla riitti työtä, kun ylä- ja alakarmit piti purkaa uusien tieltä pois. Homma sujui asentajilta kuitenkin onneksi mallikkaasti. Ulko-ovien asennus sovittiin tehtäväksi vasta kun muu remontti oli saatu tehtyä, jotta ne säilyisivät siistinä muuttopäivään asti.
Suunnitteletko ikkunaremonttia?
Varaa Pihlan maksuton arviointikäynti, jossa asiantuntijamme auttaa sinua omakotitalon ikkuna- tai oviremontin suunnittelussa. Arviokäynnillä asiantuntijamme kartoittaa ikkuna- ja oviremontin tarpeellisuuden sekä auttaa tuotevalinnoissa. Samalla saat hinta-arvion remontin kustannuksista.