Rintamamiestalon uskomaton ikkunaremontti

Jyväskylän Lohikoskella sijaitsevassa rintamamiestalossa asuvat Leena ja Harri Halttunen päättivät ryhtyä ikkunaremonttiin, kun etenkin ikkunoita pestessä alkoi tuntua, että ne ovat jo aikansa eläneet. Edellinen ikkunaremontti on todennäköisesti tehty 1980-luvun puolivälissä, ja osa ikkunoista oli vielä alkuperäisiä 1950-luvun ikkunoita.

Ikkunaremontin taustalla oli myös ajatus mukavuudesta ja energiatehokkuudesta. Painovoimaisen ilmanvaihdon talossa tuntui talvisin kylmää vetoa, ja Harri kertookin, että etenkin takkaa lämmittäessä veto tuntui voimakkaana. Reilut 30 vuotta talossa asuneet Halttuset totesivat noin pari viikkoa remontin jälkeen, että vedon tunne oli poissa, ja että remontilla on selkeästi ollut positiivinen vaikutus talon lämpötilaan ja lämmityksen tarpeeseen.

Katso videolta Halttusten mietteitä erittäin onnistuneesta Pihlan ikkunaremontista heidän rintamamiestaloonsa.

Toiveena remontissa oli, että mittasuhteet ja tyyli pysyisi entisellään. Yksi erityinen ongelmakohta remontissa ratkaistiin, kun portaikon ikkuna saatiin nyt pestyä ensimmäistä kertaa ikinä, sillä alkuperäinen ulospäin aukeava ikkuna oli korkean sijaintinsa vuoksi mahdoton pestä.

Taloon asennettiin yhdeksän Pihla Varma avattavaa ikkunaa, joista osassa on asennettuna ilmanvaihtoa parantava KLIK S suora -raitisilmaventtiili. Osa tuuletusikkunoista varusteltiin hyttysverkolla, jotta tuulettaminen olisi kesällä mukavampaa. Turvallisuusasiat huomioitiin remontissa niin, että yksi yläkerran ikkunoista toimii nyt myös hätäpoistumistienä.

Ajan patina oli jo näkynyt vanhojen itse maalattujen ikkunoiden puitteissa ja tiivisteissä. Vanhat ruskeat ikkunat tummensivat koko kodin yleisilmettä, joten uudet valkoiset sisäpuitteet tekivätkin merkittävän muutoksen kodin tunnelmaan.

– Valkoiset ikkunat tuovat valoisuutta ja ryhdikkyyttä, ja tila tuntuu avarammalta, Leena toteaa.

Halttusten ikkunaremontin toteutti Edustus Pihlaja Oy:n Eija Turunen. Ikkunatoimittajaa kilpailuttaessa päätökseen vaikutti ennen kaikkia Pihlan edustajan toiminta. Myös asentajien toiminta sai pariskunnalta erityistä kiitosta.

– Sen lisäksi että hintalaatusuhde on kohdillaan, oltiin tyytyväisiä myös myyjän toimintaan, ja kaikkeen oikeastaan. Ihan älyttömän tärkeää asiakkaan kannalta on palvelu, ja että ne ajatukset, joita meillä on ollut, otetaan huomioon, Harri pohtii.  

Suunnitteletko ikkunaremonttia?

Varaa Pihlan maksuton arviointikäynti, jossa asiantuntijamme auttaa sinua omakotitalon ikkuna- tai oviremontin suunnittelussa. Arviokäynnillä asiantuntijamme kartoittaa ikkuna- ja oviremontin tarpeellisuuden sekä auttaa tuotevalinnoissa.  Samalla saat hinta-arvion remontin kustannuksista.

Tutustu muihin asiakastarinoihin