Varatieikkuna mahdollistaa pelastautumisen hätätilanteessa

Rakennusmääräysten mukaan myös yksityisissä rakennuksissa, kuten kodeissa on varmistettava turvallisen poistumisen mahdollisuus hätätilanteessa, kuten tulipalon sattuessa.

Miksi ja milloin varatie tulee toteuttaa?

Rakennusmääräysten mukaan rakennuksessa on oltava varatie, jos uloskäyntejä on vain yksi. Jokaisesta kerroksesta ja ullakolta on oltava varatie, jona voi toimia esim. parvekkeen ovi tai varatieikkuna eli kiintopainikkeella varustettu ikkuna. Lisäksi suositellaan, että jokaisessa toisen kerroksen makuuhuoneessa olisi oma varatiensä. Paikalliset paloviranomaiset ja rakennusvalvonta ohjeistavat tarkemmin varatien vaatimuksista ja toteuttamisesta.

Tulipalon tai muun hätätilanteen sattuessa rakennuksesta on lain mukaan päästävä poistumaan turvallisesti joko maantasolle, parvekkeelle tai muulle turvalliselle paikalle. Mahdollisuuksien mukaan poistuminen tapahtuu luonnollisesti ulos vievien ovien kautta, mutta toisinaan myös ikkunaa voi joutua käyttämään poistumistienä. Pelastautuminen tulee olla mahdollista joko omatoimisesti tai palokunnan avustamana. Mikäli varatien kautta pudottautuessa korkeus maanpinnalle on yli 3,5 metriä varmistetaan turvallinen poistuminen aina kiinteillä tikkailla.


Asunnon toisen kerroksen jokaisesta makuuhuoneesta tulee olla varatie.

Vaatimukset varatieikkunalle

Varatienä toimivan ikkunan tulee olla nopeasti avattavissa eli painikkeiden tulee olla ikkunassa paikoillaan koko ajan. Painikkeen tulee olla sijoitettuna alle kahden metrin tasolle lattiapinnasta mitattuna.

Vapaan aukon kokoon liittyvät vaatimukset varatieikkunalle:

  • Leveys vähintään 500 mm (koko ikkuna 650 mm)
  • Korkeus vähintään 600 mm (koko ikkuna 720 mm)
  • Korkeus + leveys vähintään 1500 mm (koko ikkuna 1770 mm)

Tiiveydestä ja käytettävyydestä johtuen ikkunan leveys saa olla korkeintaan 1190 mm (12 M).

Pihla varatieikkuna

Varatieikkuna on ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan yhteneväinen Pihlan muun ikkunavalikoiman kanssa. Varatieikkunan värit ja lisävarusteet voi valita mieltymystensä mukaisesti. Varatieikkunassa voidaan käyttää erikoislasituksia ja esimerkiksi sälekaihtimia. Pitkäsulkija ja aukipitolaite, sekä kiintopainike ovat varatieikkunassa aina vakiona avattavuutensa ja nopean pelastautumisen vuoksi.

Rakentamismääräykset eivät tällä hetkellä määrää varatien sijoittamista jokaiseen makuuhuoneeseen, mutta tätä on kuitenkin hyvä harkita uudiskohdetta tai vanhemman rakennuksen remontointia suunniteltaessa.

Verkkokaupastamme on tilattavissa Varatieikkunan muutossarja, jolla varatien toteuttaminen on mahdollista Pihlan avattavaan ikkunaan, joka kokonsa puolesta täyttää varatien vaatimukset. Muutossarja sisältää kaikki tarvittavat osat avattavan ikkunan muuntamiseen varatieksi. Oikea muutossarja valitaan ikkunan tyypin Varma / Termo, sekä karmisyvyyden mukaan.

Ikkunoiden energiamerkinnät

Tutustu ikkunoiden energialuokituksiin

Toimiva koti

Katso miten ikkunoilla ja ovilla voidaan vaikuttaa arjen sujuvuuteen ja asumismukavuuteen.

Asiakaskokemukset

Tutustu Pihlan asiakaskokemuksiin ja lue mitä muut ovat pitäneet Pihlan ikkunoista ja ovista, sekä kokemuksia Pihlan ikkunaremontista.

Rakennatko vai remontoitko?
Pyydä tarjous Pihlalta!