Pihla Group jatkaa Gubbekummina kahdelle kummivanhukselle

Vuosi sitten Pihla Group Oy lähti mukaan Gubben Sydänystävä -toimintaan. Saimme kaksi kummivanhusta, Aunen ja Eevan ja heidän kahden Gubbensa, Ellan ja Vilman välityksellä olemme saaneet lukea kuukausittain ihastuttavia kuulumisia kummivanhuksiltamme. 

Ilolla ilmoitamme, että kuluneen kummivuoden jälkeen olemme päättäneet jatkaa tärkeää yhteistyötämme Gubben kanssa, joten toimimme jatkossakin Gubbe -kummeina Aunelle sekä Eevalle.

Läsnäololla ja ulkoilulla saa ihmeitä aikaan

Kummivanhustemme arki on muuttunut paljon vuoden aikana, he ovat saaneet säännöllisen vieraan, joka on läsnä ja jolla on oikeasti aikaa vierailuun. Toisinaan parivaljakot suunnittelevat tulevia tapaamisia etukäteen yhdessä, mutta suunnitelmat voivat muuttua, mikäli päivän vointi onkin erilainen. Yleensä ulkoillaan yhdessä, ja joskus suunnitellaan etukäteen vaikka kauppa- ja pankkiasioiden hoitamista.  

Kummivanhukset Aune ja Eeva kertovat ilahtuneina: 

  •  Minulla on nyt joku, jolle jutella viikon uutisista ja jakaa ajatuksia.  
  • Odotan tapaamisiltamme kiireetöntä yhdessäoloa. Myös yhteiset ulkoilut ovat tärkeitä, koska en yksin oikein pääse ulkoilemaan.  

Gubbe -nuoret kertovat: 

  • Olen havainnut jo ennen Gubbea, että ikäihmisten yksinäisyys on valtavan suurta. Meille kaikille on tärkeää saada arjessa kiireettömiä kohtaamisia iästä tai elämäntilanteesta huolimatta.  
  • Oma vanhukseni ei esimerkiksi pääsisi käymään ulkona, jos en auttaisi häntä pyörätuolin kanssa. Hän on kärsinyt myös yksinäisyydestä, mikä ei ole ihme neljän seinän sisällä yksin ollessa. Työstäni tekee erittäin tärkeää se, kun saan seurallani vähennettyä hänen yksinäisyyden tunnettaan ja parannettua siten hänen elämänlaatuaan.  
  • On todella merkityksellisen tuntuista, kun gubbeiluni avulla saan silminnähden paremman mielen vanhukselle ja pidettyä yllä hänen toimintakykyään. Tulen niin hyvälle mielelle, kun näen, kuinka iloiseksi hän tulee joka kerta tullessani vierailulle!   
  • Vaikeaa työssä on ollut pyörätuolin käyttö, koska se oli minulle uutta, mutta sain siihen perehdytyksen ja nyt se sujuu sutjakkaasti. 
  • Suosittelen gubbeksi ryhtymistä kaikille, joilla on mahdollisuus tarjota aikaansa ja läsnäoloaan ikääntyvälle ystävälle! 

Organisaationa Gubbe on toiminut nuorten näkökulmasta hyvin, ja he ovat saaneet aina nopeasti apua ja vastauksia kysymyksiin. Gubbeiluun järjestetään kattava perehdytys. Nuoret kertovat myös Gubbe-yhteisön olevan energinen ja positiivinen, ja viestejä vaihdellaan Slack-yhteisössä.  

Miksi Pihla Group Oy on mukana Gubbe sydänystävä -toiminnassa? 

Jokainen ihminen ansaitsee kiireetöntä yhdessäoloa ystävän kanssa rahatilanteesta riippumatta. Suomessa on valtava määrä omaa Gubbea kaipaavia ihmisiä, ja mahdollisimman monelle heistä pitäisi tarjota tilaisuus saada oma Gubbe. On huippua, että Pihla Group Oy on mukana mahdollistamassa tätä tärkeää työtä, pohtivat Gubbemme Ella ja Vilma. 
 

Pihla Groupissa vastuullisuus on yksi tärkeistä teemoista. Haluamme tukea arvokasta työtä vanhusten yksinäisyyttä vastaan ja lisäksi tarjota nuorille merkityksellistä työtä. Kummivanhustoimintaan tartuimme syksyllä 2020, ja olemme päättäneet jatkaa tätä tärkeää yhteistyötä Gubben kanssa. Saamme siis jatkossakin lukea ja jakaa kummivanhustemme ilahduttavia kuulumisia kuukausittain omalle organisaatiollemme ja sen ulkopuolelle.

Kuvat: Gubbe Sydänystävä