Millaista on olla yrittäjänä Pihlalla?

Tiesitkö, että myös meillä Pihlalla yrittäjiä juhlitaan Yrittäjän päivänä 5.9.? Yrittäjyys on sekä toimitamme ydin, mutta myös edellytys. Ilman yrittäjiä ja yrittäjämäistä asennetta emme olisi Suomen suurin ja suosituin ikkunamerkki.

Yksi Pihlan lukuisista yrittäjistä on jälleenmyyjämme Janne Hakonen – Dowi Oy. Dowi Oy myy ja asentaa Pihlan ikkunoita ja ovia Etelä-Suomen, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueella. 

Pihlan jälleenmyyjänä Janne vastaa oman alueensa kuluttaja-asiakkaista ja heidän ikkuna- ja oviremonttitarpeistaan. Janne on toiminut Pihlan jälleenmyyjänä jo vuodesta 2015, joskin yrityksessä hänellä on jo pidempi historia. Ennen jälleenmyyntiin heittäytymistä, Janne oli pohtinut yrittäjyysvaihtoehtoa jo pidempään. Kun mahdollisuus Pihlan jälleenmyyntiyrittäjyydestä tuli auki, Janne ei miettinyt edes kahta kertaa, vaan teki hypyn uuteen tuntemattomaan samantien. Ja tämä valittu polku on kantanut pitkälle. Yrittäjänä Janne on menestynyt erinomaisesti.

”Pihlalla yrittäjyys on vapauttavaa, kannustavaa ja yrittäjyyttä tukevaa. Pihlalla yrittäjyys on myös vastuullista työtä, sillä yrittäjä vastaa itse asiakaskokemuksesta ja -tyytyväisyydestä, eli koko myyntiprosessista ja toimitusketjusta. Yrittäjä ei kuitenkaan ole yksin, vaan Pihlan puolelta on aina apua ja tukea saatavilla”, Janne kertoo.

Tavoitteemme Pihlalla onkin, että jokainen jälleenmyyjä voi ja saa menestyä. Yrittäjyys ja yrittäjien onnistuminen on myös Pihlan onnistumisen edellytys. 

Perinteisesti yrittäjyydessä kiehtoo työn vastuullisuus, mutta myös vapaus. Janne on samaa mieltä. ”Saan suunnitella aikatauluni itse, vaikuttaa työskentelyaikoihini ja ennen kaikkea ansaintamahdollisuuksiini. Vastapainona on työn vastuullisuus, sillä edustan Suomen tunnetuinta ikkunamerkkiä. Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä”.   

Yrittäjän päivän säätiö on kertonut yrittäjyyden olevan asennetta yrittäjyyteen, kykyä tehdä oikeita asioita ja motivaatiota sekä uskoa tulevaisuuteen. Me Pihlalla olemme tästä täysin samaa mieltä. Me Pihlalla arvostamme jokaista yrittäjäämme sekä heidän tekemäänsä määrätietoista ja arvokasta työtä. Kyllä yrittäjät ovat päivänsä ansainneet!

Mikäli olet kiinnostunut Pihlan jälleenmyyntiyrittäjyydestä tai haluat lisätietoja, olethan yhteydessä jälleenmyyntiorganisaatiomme vetäjään Pekka Luostariseen puh. 040 680 8564, pekka.luostarinen@pihla.fi

Tiesithän, että meille haetaan nyt myös uutta Aluemyyntipäällikköä, joka sparraa ja etsii uusia jälleenmyyjiä? Tsekkaa ilmoitus ja hae meille töihin!