Pihla Siitepölyverkko – Allergiaystävällinen ratkaisu
Erikoispinnoitteisesta polyesterikankaasta valmistettu Pihla Siitepölyverkko suodattaa muun muassa jopa 99 % heinän ja koivun siitepölystä.
Pihla Siitepölyverkko pysäyttää pölyn ja pörriäiset
Pihlan tuuletusikkunoihin tarkoitettu Siitepölyverkko pitää hyönteiset ja siitepölyn ulkona erittäin tiheän erikoispinnoitteisen verkkonsa ansiosta. Vaikka Siitepölyverkon suodatusteho on suuri, päästää se silti valoa ja raitista ilmaa asuntoon.
Siitepölyaika pitenee ja lehtipuiden määrä lisääntyy ilmastonmuutoksen myötä
Siitepölyallergia on valitettavan yleinen vaiva, mistä kärsii noin 20 % suomalaisista. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo.Siitepölyallergiaa on niin lapsilla kuin aikuisillakin.
Suurin osa saa oireita lehtipuiden ja heinien siitepölystä, osa pujosta, mitkä aiheuttavat pääasiassa allergista nuhaa, mutta myös yskää ja hengenahdistusta. Monille nenän tukkoisuus, aivastelu ja ihon sekä silmien kutina ovat tuttuja mutta ikäviä vaivoja alkukeväästä syksyyn asti.
(Lähde: Allergia- ja astmaliitto.)
Aina oikean kokoinen ja näköinen
Kuten Pihlan kaikki tuotteet, myös Siitepölyverkko valmistetaan täysin mittojen mukaan tuuletusikkunaan sopivaksi. Siitepölyverkon väri on musta, kehän väri määräytyy ikkunan ulkoverhouksen värin mukaan. Kehä on saatavilla myös ristikollisena. Siitepölyverkko on saatavilla Pihlan ikkunoihin.
Koska Siitepölyverkot valmistetaan aina mittatilaustyönä, voit hankkia ne myös jälkikäteen Pihla-ikkunoidesi tuuletusikkunoihin.
Miksi Pihla Siitepölyverkko?
- Suodattaa siitepölyt, voi vähentää allergiaoireita
- Pitää hyönteiset ulkona
- Mahdollistaa helpon ja turvallisen tuuletuksen
- Tutkitusti toimiva ja turvallinen
- Helppo asentaa ja kiinnittää
- Kätevä puhdistaa imuroimalla tai pesemällä
Siitepölyverkko voidaan asentaa ja kiinnittää ikkunaan ilman työkaluja
Siitepölyverkko asennetaan ikkunan sisäpuolelta ja se kiinnitetään alumiiniverhoukseen verkon mukana tulevilla muovi-kiinnikkeillä. Siitepölyverkkoa suositellaan pitämään ikkunassa vain kesäaikaan, mutta se spii myös ympärivuotiseen käyttöön. Talven ajaksi se on helppo ottaa säilöön sisälle tai varastoon. Verkon voi puhdistaa imuroimalla tai pesemällä.
Siitepölyallergia on yleinen vaiva
Siitepölyallergia on valitettavan yleinen vaiva, mistä kärsii noin 20 % suomalaisista. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo.
Siitepölyallergiaa on niin lapsilla kuin aikuisillakin. Suurin osa saa oireita lehtipuiden ja heinien siitepölystä, osa pujosta, mitkä aiheuttavat pääasiassa allergista nuhaa, mutta myös yskää ja hengenahdistusta. Monille nenän tukkoisuus, aivastelu ja ihon sekä silmien kutina ovat tuttuja mutta ikäviä vaivoja alkukeväästä syksyyn asti.
(Lähde: Allergia- ja astmaliitto.)