Asuntomessut 2014 – Designtalo: Käpylä

Jyväskylän asuntomessuille valmistunut tilava perhekoti on kaunis, valoisa ja käytännöllinen. Perheen yhteinen alue jatkuu takapihalle, jonne on suora näkymä suurista ikkunoista. Parimetriset Pihlan kiinteät ikkunat muodostavat olohuoneessa ja ruokailutilassa kokonaisuuden kahdessa eri leveydessä.

Yläkerran tilat palvelevat perheen lasten leikkejä ja kasvua. Ikkunapintaa ei ole yläkerrassakaan säästelty. Luonnonvalo on kaikkien ulottuvilla. Ikkunavalinnat tukevat toimivuudellaan perhearkea ja runsaudellaan sekä raikkaan valkoisilla puitteillaan kohteen sisustusvalintoja.

Kiinteiden ikkunoiden rinnalle taloon on valittu niihin yhteensopiva Pihla Varma e -sarjan avautuvat ikkunat. Avautuviin ikkunoihin on asennettu tehtaalla säleverhot. Tuuletusikkunat edistävät ilmanvaihtoa tarvittaessa.

Lisäksi ikkunavalinnat edistävät talon energiatehokkuutta. Pihla Varman tiiveys on pitkälle kehitelty. Siinä on kolme tiivistepintaa; ulkopuitteen lasituksessa on kumitiiviste tavanomaisen silikonin sijaan. Ikkunat ovatkin saaneet huipputulokset ilman-, veden- ja tuulenpainetesteissä.

Pihla Varma e

● Kolmelasinen sisäänpäin avautuva ikkuna
● Energiatehokas lasitus, saatavilla jopa 0,81 U-arvolla
● Ikkunan rakenne on tuulettuva, mutta samalla sen tiiveys on huippuluokkaa

Pihla Kiinteä e

● Edistyksellinen kolminkertainen eristyslasitus
● U-arvo jopa 0,71, yltää A++ -energialuokkiin
● Mahdollistaa näyttävä lasiseinät
● Puu-alumiini -ikkuna
● Kohteessa harmaa ulkopinta ja valkoinen sisäpinta

Energialuokka: B Arvioitu lämmitysenergiankulutus (kWh/vuosi): 16 001 
Näytteilleasettaja: DesignTalo 
Pääsuunnittelija: Viljo Paananen/Rakennuspalvelu Viljo Paananen 
Ulkoseinät: vaakalaudoitus 23 mm, koolaus 48 × 48 mm, tuulensuojalevy 9 mm, runko 198 mm + mineraalivilla 200 mm, höyrynsulku, vaakakoolaus 48 × 48 mm + mineraalivilla 50 mm, kipsilevy 13 mm 
Ulkoseinän U-arvo: 0,16 
Lämmitysjärjestelmä ja teho:  kaukolämpö + ilmalämpöpumppu + varaava takka 
Lämmönjako: vesikiertoinen lattialämmitys