Kummitustalo osa 1: Uudet ikkunat herättävät kummitustalon henkiin

Mikkelin Hänninkentän naapurissa sijaitsevan autiotalon matka tuli lähelle päätepistettä; talo piti joko purkaa tai laittaa kuntoon. Kummitustaloksikin nimitetyn rakennuksen omistaja ei halunnut luovuttaa. Historiallinen rakennus päätettiin herättää laajamittaisella remontilla henkiin. Projektin ensimmäisessä vaiheessa rakennukseen tullaan asentamaan uudet ikkunat.

Modernit ikkunat vanhaa kunnioittaen

Talon omistaja Kai Turpeinen päätti pelastaa pitkään sukunsa omistuksessa olleen talon. Kummitustaloksikin kutsuttu autioitunut rakennus saa pian uuden elämän, sillä koko rakennus tullaan saneeraamaan uuteen uskoon. Yksi ensimmäisistä prosessin vaiheista on ikkunoiden ja ovien uusinta. Yhteistyö materiaalien toimittajien ja rakennusalan ammattilaisten kanssa on sujunut positiivisessa hengessä.
-Mikkelin Stark on tehnyt materiaalilaskennat ja tavarantoimitukset yhdessä asiakkaan kanssa. Tiiviillä ammattilaisyhteistyöllä ja hyvällä suunnittelulla laajamittainen projekti saadaan etenemään tavoitteiden mukaan, Starkin Jarkko Häkkinen kertoo.

Kohteen historiallisuus ja ominaispiirteet ohjaavat saneerauksen suunnittelua. Esimerkiksi ikkunoiden ja ovien kohdalla suunnittelun keskeisin lähtökohta on ollut vanhan kunnioittaminen.
-Haluan perinteikkään ilmeen säilyvän, vaikka vanhojen ikkunoiden tilalle asennetaankin nykyaikaiset puu-alumiini-ikkunat, Turpeinen sanoo.
Pihlan tuotteita myyvä Stark tarjosi kummitustaloon liimaristikoilla varustetut Varma-ikkunat sekä tyyliin sopivat ulko-ovet. Vaivattomuus ja yhden toimittajan tuoma selkeys vakuuttivat suuressa projektissa.

Kai Turpeinen ja Jarkko Häkkinen
Kuva: Kai Turpeinen ja Jarkko Häkkinen tutustumassa kohteeseen.

-Tärkeää oli ikkunoiden laadun ja kohteeseen soveltuvuuden lisäksi palvelu. Saimme muiden rakennusmateriaalien ohessa ikkunatilauksen eteenpäin vaivattomasti, Turpeinen kuvailee.

Tahti kiihtyy kevään edetessä

Mikkelin Brahenkadulla sijaitsevan talon kunnostus tulee etenemään vauhdilla kevään 2017 aikana. Ikkunoiden asentamisen jälkeen paneudutaan sisätilojen pariin.
-Kaikki tullaan rakentamaan uudelleen kantavia rakenteita lukuun ottamatta. Tästä tulee hieno projekti, jonka valmistumista tullaan seuraamaan innolla, Häkkinen toteaa.
Kaikki taloon tilatut 15 Ikkunaa ja kolme ovea suojataan tarvittaessa asennuksen jälkeen sisäpuolelta kunnostustöiden ajaksi. Ikkuna-ja oviasennuksen ansiosta talo saadaan pysymään peruslämpimänä yli kylmän kauden ja laaja remontti pääsee kunnolla vauhtiin.

pihla_ikkunaremontti_vanha_rikkinainen_ikkuna_kaipaa_uusimista

Kummitustalon vanhat ikkunat ovat jo kokeneet kovia.

pihlan kohde vanha kummitustalo kaipaa jo uudistusta

Seuraa projektin etenemistä Pihlan verkkosivuilla ja Facebookissa. Lue Kummitustalon osa 2 tästä!