Ikkunoiden vaihto taloyhtiössä kesti alle viikon

Raisiolainen Hakin Emäntä As Oy valitsi Pihlan toteuttamaan ikkuna- ja oviremontin vankan kokemuksen, laadukkaiden tuotteiden ja nopean toteutuksen takia.

Koko urakka eli ovien ja ikkunoiden vaihto taloyhtiössä suoritettiin alusta loppuun tehokkaasti alle viikossa. Urakka aloitettiin malliasennuksella ja varsinainen työ käynnistyi tämän jälkeen. Kokonaisuudessaan kuusikerroksiseen taloyhtiöön vaihdettiin 147 uutta ikkuna -tai ovituotetta vain kuuden työpäivän aikana.

Vetoisat ikkunat vaihdettiin uusiin

Raisiolaisessa Hakin Emännässä on kova tohina päällä. Taloyhtiössä päätettiin tehdä laaja remontoinnin sarja samalla kertaa. Kokonaisuuteen yhdistettiin katon uusiminen, ilmanvaihtoon liittyvä saneeraus sekä parvekeovien uusiminen ja taloyhtiön ikkunaremontti.

– Halusimme laittaa kaikki kerralla kuntoon. Ikkunat ja parvekeovet olivat jo vaihdon tarpeessa. Ne olivat jo iäkkäät ja siksi varsin vetoisat, taloyhtiön puheenjohtaja Mirja Hörkkö kuvailee.

Ikkunoiden vaihto taloyhtiössä hoituu nopeasti ja luotettavasti Pihlan ammattilaisten toimesta.
Ikkunoiden asennus on hyvin suunniteltua tiimityötä, työpäällikkö Jouni Kuusiniemi (oik.) sanoo.

Vaikka urakkaa on paljon, ei ikkunoiden ja ovien vaihto ole asukkaita häirinnyt.

– Olemme todella tyytyväisiä. Asiat on hoidettu kerralla kuntoon ja kuhunkin huoneistoon on tarvinnut mennä vain yhden päivän aikana, Hörkkö kertoo.

Asukkaiden arkeen kohdistuva remonttihäiriö on tämän taloyhtiön kohdalla minimissään, sillä koko ikkuna- ja ovisaneeraus toteutetaan vain viikossa. Valtava nopeus edellyttää ammattitaitoisen suunnittelun ja täydellisen tiimityöskentelyn. Projektin johtaminen onkin avainasemassa, jotta yhteistyö tuotteiden valmistuksen, asennuksen ja taloyhtiön kanssa saadaan järjestymään saumattomasti.

Vaatii tarkkaa suunnittelua suorittaa ikkunoiden vaihto taloyhtiössä.
Työmaan rajaaminen ja suojaaminen kuuluvat Pihlan työturvallisuuskäytäntöihin.

Vankka projektiosaaminen laadun ja turvallisuuden takeena

Viikossa toteutettu taloyhtiön ikkuna-ja oviremontti on osoitus luotettavasta kokonaisuuden hallinnasta.

– Näin nopeasti hoidettu saneeraus edellyttää mittavaa pohjatyötä. Olemme rytmittäneet jokaisen työvaiheen samaan tahtiin tuotannon ja logistiikan kanssa, Pihlan projektipäällikkö Rauno Kärkäinen kertoo.

Hakin Emäntä As Oy:n laajassa saneerauskokonaisuuden suunnittelussa on mukana ulkopuolinen valvoja konsulttiyhtiö Vahaselta. Asennuksen kuormittamisesta ja johtamisesta on vastannut Pihlan työpäällikkö Jouni Kuusiniemi.

– Olemme kehittäneet toimintamallin, jossa jokainen työvaihe varmistetaan tiettyjen laatukriteerien kautta. Työmaalla toimivat asentajat on jaettu ryhmiin ja jokaisella on tarkasti tiedossa omat tehtävänsä. Tarkka suunnittelu mahdollistaa nopeuden laadusta ja työturvallisuudesta tinkimättä, Kuusiniemi sanoo.

Asennus näyttelee tärkeää roolia, kun halutaan varmista, että ikkunoiden vaihto taloyhtiössä onnistuu.
Vaikka asennustyö tehdään nopeasti, niin laadusta emme tingi, asennusporukan vetäjä Ossi Lehtonen vakuuttaa.

Hyvä tiedottaminen on edellytys sille, että ikkunoiden vaihto taloyhtiössä onnistuu nopeasti

Kerrostalon ikkunaremontissa on paljon muuttujia. Tuotteiden pitää saapua tehtaalta oikeaan aikaan työmaalle, alue pitää rajata turvallisuuden takaamiseksi ja asentajien täytyy tuntea kohteen erityispiirteet. Oleellisin muuttuja on kuitenkin talossa remontin aikana asuvat ihmiset ja siksi tiedottamisen onnistuminen onkin erityisen tärkeää.

– Vain viikon kestävässä remontissa tiedottamisen merkitys on korostunut. Toiminnan etenemisestä on kerrottava asukkaille päivittäin, Kärkäinen kertoo.

Pihlan taloyhtiöurakoissa asukastiedottaminen hoidetaan taloyhtiön ilmoitustauluille sekä huoneistokohtaisesti. Näin remontin mukanaan tuoman poikkeustilan haitat pidetään mahdollisimman pieninä ja ikkunaremontti taloyhtiössä sujuu kaikkien osapuolien kannalta jouhevasti.

– Meille asukkaille on koitunut erittäin vähän haittaa. Olemme saaneet tarvittavan tiedon remonttiin varautumisesta ajallaan ja hommat on hoidettu kerralla kuntoon. Voin suositella Pihlaa muillekin, puheenjohtaja Hörkkö iloitsee.

Ikkunoiden vaihtotaloyhtiössä onnistui alle viikossa tehokkaan asennusryhmän ja ammattitaitoisen projektinjohdon ja suunnittelun ansiosta.
Hakin Emäntä As Oy:n ikkunaremontti saatiin valmiiksi vain kuudessa päivässä.

Olisiko taloyhtiössänne aika vaihtaa ikkunat uusiin?

Ikkuna- ja oviremontti on investointi, jonka suunnitteluun kannattaa panostaa ja siksi asiantuntijan puoleen on syytä kääntyä jo varhaisessa vaiheessa. Olemme valmistaneet kotimaisia laadukkaita ikkunoita ja ovia taloyhtiöiden tarpeisiin jo yli 20 vuoden ajan. Toteutamme vuosittain satoja taloyhtiöiden ikkuna- ja oviremontteja. Siksi Pihlan ikkunaremontti on paras valinta kaikenkokoisille taloyhtiöille.

Kenelle kuuluu taloyhtiössä ikkunat?

Ikkunoiden vaihto taloyhtiössä on taloyhtiön vastuulla. Yleensä taloyhtiön hallitus hoitaa asiaa yhdessä isännöitsijän kanssa. Jos osakas haluaa kuitenkin vaihtaa ikkunat itse, tarvitsee hän siihen asunto-osakeyhtiölain mukaan luvan taloyhtiön hallitukselta.

Pihla Taloyhtiö -palvelu käytössäsi!

Taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille ja suunnittelualan ammattilaisille tarkoitettu maksuton palvelu mahdollistaa asiantuntijoidemme ammattitaidon hyödyntämisen jo paljon ennen varsinaista ikkunaremonttia.

Kokemuksia taloyhtiön ikkunaremontista