Ikkunanpesu – Näin hoituu ikkunoiden pesu ammattilaisen tapaan

Ikkunanpesu on yleensä ajankohtaista viimeistään silloin, kun kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät saavat talven aikana kertyneen lian ja sormenjäljet erottumaan selvästi. Päivän kirkkaimmilla hetkillä kannattaa kuitenkin malttaa mielensä, sillä suorassa auringonpaisteessa likainen vesi kuivuu nopeasti erityisesti uloimpiin ikkunapintoihin.

Ikkunanpesu on yleensä ajankohtaista viimeistään silloin, kun kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät saavat talven aikana kertyneen lian ja sormenjäljet erottumaan selvästi. Päivän kirkkaimmilla hetkillä kannattaa kuitenkin malttaa mielensä, sillä suorassa auringonpaisteessa likainen vesi kuivuu nopeasti erityisesti uloimpiin ikkunapintoihin.

Videolla Sami Kasuri kertoo parhaat vinkit ja näyttää, miten ikkunanpesu sujuu ammattilaiselta – 25 sekuntia per lasipinta.

Ikkunanpesu onnistuu näillä välineillä ja aineilla

Ikkunoiden pesuun ei tarvita suurta määrää erilaisia välineitä, mutta muutama käytännöllinen apuväline tekee lopputuloksesta taatusti säihkyvän. Ennen ikkunanpesua onkin syytä varata esille sanko, vettä, pesuaine sekä ikkunanpesin tai pesuliina. Ikkunoiden peseminen onnistuu ikkunanpesuaineen lisäksi yleispuhdistusaineella tai astianpesuaineella. Konetiskiaineen käyttö ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Kuivausta varten tarvitaan puolestaan ikkunankuivain eli lasta. Ikkunanpesu viimeistellään yleensä säämiskällä tai erityisesti tähän tarkoitukseen tehdyllä ikkunaliinalla.

Ikkunoiden pesu talvella – Voiko ikkunat pestä pakkasella?

Ikkunoiden pesu pakkasella ei lähtökohtaisesti ole hyvä ajatus, sillä pesuaine voi helposti jäätyä kiinni ikkunaan. Jos ikkunat kuitenkin täytyy pestä pakkasella, voi pesuveteen lisätä vähän tuulilasinpesunestettä estämään jäätymistä. Ikkunoiden pesu talvella suojasään aikaan on sen sijaan parempi vaihtoehto.

Ikkunanpesu pähkinänkuoressa

Ikkunoiden pesuaineeksi sopii varsinaisesti ikkunanpesuun tarkoitetun pesuaineen lisäksi tavallinen mieto astianpesuaine. Varsinaisen pesun jälkeen huuhtele lasi puhtaalla vedellä. Ikkunoiden pesu on syytä aloittaa uloimmasta lasista, jotta touhutessa ei tule lianneeksi jo kertaalleen pestyjä pintoja.

Ikkunanpesu vinkeiksi tiivistettynä:

1. Aloita ikkunanpesu kostuttamalla ikkunalasi käyttämälläsi pesuvälineellä kohtuullisen märäksi.

2. Tee kuivaimella ensin ikkunan toiseen reunaan pystysuunnassa kuiva alue ja kuivaa sitten loput lasista vetämällä lastalla tasaisia vaakavetoja siten, että edellinen veto menee aina hieman päällekkäin edellisen vedon kanssa. Muista pyyhkäistä lasta liinaan aina vetojen välissä välttääkseesi viirujen syntymisen.

3. Viimeistele ikkunanpesu kuivaamalla karmit liinalla tai säämiskällä. Voit myös käyttää halutessasi talouspaperia kuivaamiseen. Pyyhi samalla ikkunalauta tarvittaessa kostutetulla liinalla.

HUOM! Mikäli ikkuna on ulkopuolelta huomattavan likainen, pese se ensin vain lämpimällä vedellä puhdistaaksesi pahimman likaisuuden. Vaihda sitten vesi, lisää pesuaine ja suorita ikkunanpesu tavalliseen tapaan.

P.S. Älä käytä samaa pesuvettä liian moneen ikkunaan.

Erityisen likaisten ikkunoiden pesu ja vaikeiden tahrojen poisto

Mikäli ikkunat ovat todella likaiset, voi pesuveteen lisätä emäksistä pesuainetta, esim. astianpesuainetta. Astianpesuainetta on kuitenkin syytä käyttää vain pari tippaa liiallisen vaahtoamisen välttämiseksi. Voimakkaiden liuottimien käyttöä kannattaa välttää, sillä ne voivat himmentää maalipintoja. Erityistä varovaisuutta on noudatettava pinnoitettujen lasien puhdistamisessa. Jos tiedät että ikkunassasi on pinnoite, vältä erityisesti hankaavia työkaluja.

Vaikeasti irtoavat, esimerkiksi silikonista ja liimasta syntyneet tahrat voi poistaa ensin hyvin varovasti raaputtamalla. Siihen sopivia ns. Handy-teriä löytyy rautakaupoista ja työkaluja myyvistä liikkeistä. Avuksi voi ottaa silikonitahroihin parhaiten tehoavia asetoni- tai ksyleenipitoisia aineita, joita molempia myydään rautakaupoissa. Lopuksi ikkuna pyyhitään puhtaaksi kuivalla liinalla. HUOM! Ole erityisen varovainen lasia raaputtaessasi, jotta et naarmuta ikkunan pintaa!

Tahroja voidaan poistaa myös kevyesti hankaamalla esimerkiksi lakkabensiiniin tai tärpättiin kostutetulla rievulla.

Voiko ikkunat pestä painepesurilla?

Emme suosittele missään nimessä pesemään ikkunoita painepesurilla, sillä kovaa painetta käytettäessä tiivisteiden väliin tai seinän eristeisiin menee helposti kosteutta. Erikseen nimenomaan ikkunanpesuun tarkoitettuja sähköisiä pesureita voi sen sijaan käyttää.

Voiko ikkunanpesuun käyttää etikkaa?

Monissa ikkunanpesuvinkeissä mainitaan etikka ja tästä saamme myös usein kysymyksiä. Periaatteessa pesuveteen voi varsinaisen pesuaineen lisäksi lisätä pienen tilkan etikkaa entistä kirkkaamman lopputuloksen takaamiseksi. Etikan kanssa on kuitenkin hyvä olla tarkkana, noin ruokalusikallinen riittää varsin hyvin.

Ikkunanpesu sanomalehdellä

Yksi suosituimmista ikkunoiden pesuun liittyvistä vinkeistä liittyy käytettyjen sanomalehtien käyttämiseen. Yleensä märällä sienellä pestyt ikkunat hinkataan sanomalehdellä, joka paitsi kuivaa myös kiillottaa ikkunan. Sanomalehden käyttö voi olla myös sotkuista puuhaa, sillä painomustetta saattaa sormien lisäksi levitä ikkunan karmeihin.

Katso myös: Pihla-ikkunoiden huolto ja käyttöohjeet