Energia-asiat - Ikkunaremontti taloyhtiöön
Energiatodistus
Rakennusten energiatehokkuutta voidaan vertailla energiatodistuksen avulla. Energiatehokkuuden perusteella rakennuksille määritellään energialuokka. Vähiten energiaa kuluttaa A-luokan kiinteistö.
Energiatodistus on hankittava uutta rakennusta rakennettaessa vuoden 2008 alusta lähtien. Vuoden 2009 alusta lähtien energiatodistus vaaditaan olemassa olevilta rakennuksilta myynnin tai vuokrauksen yhteydessä. Ennen vuotta 2008 valmistuneille pientaloille ja alle kuuden asunnon asuinrakennuksille energiatodistus on vapaaehtoinen, joskin suositeltava.
Pihlat parhaimmissa energialuokissa
Ikkunoilla on suuri merkitys rakennusten energiatehokkuudessa. Pihlan ikkunat kuuluvat parhaimpiin energialuokkiin (energialuokat A ja B) ja edistävät siten osaltaan rakennusten energiatehokkuutta.
Energia-avustus
Energia-avustusta voi hakea taloyhtiön rakennuksen ulkovaipan korjaamiseen. Avustuksen myöntää kunta. Päätös avustuksesta on saatava ennen remontin alkamista. Energia-avustus edellyttää ikkunoiden uusimista U-arvoltaan enintään 1,1 W/m²K ikkunoihin.
Pihlan ikkunoiden U-arvot ovat 1 W/m²K tai paremmat.